”Kerran pulahdin jään läpi”
Okei, aloitetaan alusta. Tai ainakin melkein… Evelinaa ei tunneta parhaiten pilkkijänä, vaan hän lähtee kalaan pikemminkin keväällä, syksyllä ja kesällä. Se tarkoittaa haukea, lohta ja jälleen haukea. Lyhyt ura jäänmurtajana päättyi kuitenkin onnellisesti. Vesi oli siinä kohdassa matalaa, ja eniten Evelinaa harmitti se, ettei hän voinut jatkaa kilpailua.
Keskustelumme alkoi jäästä, koska tammikuu oli lopuillaan ja Evelina kertoi ensimmäiseksi, miten paljon heillä siellä sataa lunta. ”Lunta, lunta ja lisää lunta.” Hän selittää vielä, että kotipaikka Gävle on todellinen ’lumimagneetti’. Tuoreena talonomistajana hän ihme kyllä odottaa innolla iltapäivän lumitöitä. ”Treenistä sekin käy…”
Olle Lidesjö
Allekirjoittanut muistaa syksyiset seikkailut ja fotosafarimme Eriksbergin saaristossa. Saattajavenettä ohjasi tuolloin Olle. Kun Evelina kertoo, kuinka kalastusta harrastavasta tytöstä kehittyi yksi maan suurimmista kalastuksen harrastajista, hän mainitsee ensimmäiseksi Ollen.
”Olle oli kalastushullu, joka teki parhaansa saadakseen myös tytöt ja nuoret innostumaan kalastuksesta.” Siitä se lähti, ja Evelina aloitti yhteistyönsä ABU:n kanssa, sillä samainen Olle sattui olemaan ABU:n legendaarinen johtaja. Juuri ABU oli jo pitkään tehnyt yhteistyötä Linder Aluminiumbåtar AB:n kanssa, ja lyhentääksemme taustojen selvitystä Evelina sai samoihin aikoihin, 2016, myös Linder-veneensä. Siihen vaikuttivat Linderin ja Evelinan yhteiset arvostukset, kiinnostuksen kohteet ja veneitä koskeva ajattelutapa.
”Jokaiselle on Linder-vene”
Evelina kuvailee juuri veneen valintaa. Hän on tottunut liikkumaan urheilukalastuspiireissä ja lukuisissa kilpailuissa, missä kaikenlaiset kulkuneuvot ovat tulleet tutuiksi. ”Jotkut valitsevat amerikkalaisia ’erikois-erikois-veneitä’. Ne sopivat toki kalastusalustoiksi, mutta maksavat maltaita, ja itse haluan helppokäyttöisemmän veneen.” Evelina jatkaa kertomalla, miten vaivattomasti hän voi kuljettaa, laskea vesille ja nostaa ylös nykyisen 445 Catch -veneensä ilman kenenkään apua. Linder-vene on optimaalinen minulle, ja näitä veneitä kuka tahansa pystyy käsittelemään ja aloittamaan niillä kalastuksen. Helposti hallittavia ja ennen kaikkea – kestäviä.
Vuoden 2021 alkaessa Evelina siirtyy astetta edistyneempään venemalliin, ”se on Arkip 460 – täysin varusteltu kalastukseen”. Hän korostaa, että sen käsittely hoituu häneltä yhtä helposti kuin 445 Catch -mallinkin.
”Teen pitkää vuoroa”
Tämän artikkelin otsikko on kuvaava yhteenveto Evelinasta. Mutta katsotaan hieman tarkemmin – kuka hän on? Tiedämmekin jo, että Evelinasta tuli tunnettu Ollen kannustuksen avulla.
Seuraava kysymys: – miten ehdit kalastaa niin paljon?
Evelina kertoo, kuinka hän vastavalmistuneena sairaanhoitajana päätyi ambulanssiin. ”Työvuorot ovat melko vaativia ja pitkiä. Yövuorossa ollaan 14 tuntia, päivävuorossa 10 tuntia. Siten 40 viikkotuntia tulee täyteen aika nopeasti.”
Treenit vievät lisäksi oman aikansa. Ja Evelinahan treenaa, paljon!
”Kahden tunnin harjoituksia viidesti viikossa, ja juoksulenkkejä kertyy myös melkoisesti, kävelylenkkejä samoin…”
”Ehkä on väärin kysyä miksi, mutta jospa sittenkin – kilpailetko?”
Evelina mainitsee Tough Viking -kilpailun, ja muutamia pienempiä koitoksia, joita ehkä on edessä. Mutta hän tähdentää, että tärkeintä hänelle on ylläpitää kuntoaan. ”Voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta. Joudun usein tekemään raskaita nostoja vähemmän optimaalisissa tilanteissa – haluan jaksaa työssäni.”
Vielä muutama sana Evelinan kalastusvälineistä. Niihin kuuluu raskaille syöteille tarkoitettuja laadukkaita vapoja ja hyrräkeloja, joiden nimi on tietenkin ’Ambassadeur’. Evelinalla on useita yhteistyökumppaneita, Linderin valikoimasta tuttuja tuotemerkkejä, kuten Garmin, Suzuki sekä Brenderup-trailerit ja ABU.
2021 ja Arkip 460
Keskustelumme on päättymässä, ja kun nämä rivit lähetetään painoon, Evelina on hakenut uuden veneensä, jolla hän tekee vielä lukuisia kalastusmatkoja – sekä osallistuu moniin kilpailuihin. Viimeksi kulunut vuosi oli tavallista hiljaisempi pandemian vuoksi. ”Toivon kuitenkin sen ajan olevan vähitellen takanamme.”