Soitan Pederille sovittuun aikaan. Ehdin tervehtiä, mutta yhteys katkeaa saman tien. Kokeilemme toista tekniikkaa, toista alustaa – ja sitten keskustelumme kestääkin yli 2,5 tuntia.
Ilmaisemme mielipiteemme – ja me molemmat katsomme olevamme täysin oikeassa – digitaalisesta aikakaudesta. Tulemme lopputulokseen, että kaikki ei ole hyvin. Ennen oli paremmin. Eikä vain musiikki. ”Bändiä perustaessamme protestoimme koko maailmaa vastaan”. Bändi halusi luoda nimenomaan omaa musiikkiaan, ei vain massatuotettua, jossa motivaationa toimivat vain myyntiluvut. Se oli – ja on vieläkin – Backyard Babies.
keskustelumme aikana. Hän on melko oma-aloitteinen keskustelija, ja pian onkin jo kulunut tunti ilman että minun on tarvinnut esittää
yhtäkään kysymystä. Tiedän nyt kaiken Pederistä. Tai en tietenkään, mutta paljon kuitenkin.
Tukholmaan. Heidän oli siis jätettävä tyttöystävänsä ja lähteä. Asuntona oli kimppakämppä, ja sitten alkoi jo tapahtua. Jokainen kiertue on yksi ’levy’, Peder selittää. ”Sitä soitetaan kiertueella, ja vuoden tai parin päästä palataan taas
studioon.
Ei vain muusikko
Keskustelumme siirtyy aiheesta toiseen. Peder seuraa kuitenkin koko ajan punaista lankaansa. Se lanka on
hän itse – hänen elämäntarinansa. Hän on kiitollinen kaikesta, mitä hän on kokenut ja oppinut. ”Kaikki opit eivät ehkä olisi olleet ihan
välttämättömiä – se oli melkoista rocksoppaa”. Peder kertoo edelleen, miten hän siitä selvisi hoitamalla asiansa
hyvin. Mutta kaikki ei muutu kullaksi luovankaan sielun käsissä. Pederillä oli toinen suuri harrastus, nimittäin valokuvaus ja videotuotanto. Bändi piti tauon 2010 paikkeilla, ja silloin jäi aikaa tälle toiselle harrastukselle. Hän myi kunnianhimoisen idean suurelle kamerayhtiölle. He ostivat konseptin, ja Peder aloitti työt. Ja työtä oli paljon, aivan liikaa. Eräänä päivänä hän uupui. ”Se oli hyvin synkkää aikaa”.
Peder ei tunnistanut enää itseään – hän oli kadottanut myönteisen asenteensa. Hän haki ja sai tukea terveydenhuollosta. Häneltä kysyttiin
usein, mitä pillereitä hän halusi. Peder on nyt hyvin kiitollinen siitä, että hän ei suostunut lääkitykseen vaan valitsi menetelmäksi ”appelsiineja, kiivejä ja keskustelun”.
Musiikkia ja tuokioita merellä
Peder on taiteilija ja luova sielu, ja siten monet hänen kertomansa asiat ovat filosofisia. Ne ovat mietteitä elämän varrelta, elämän
tarkastelua. ”Olen kiitollinen siitä, että olen oppinut tuntemaan itseni”. Hän on kiitollinen myös synkistä kokemuksistaan. Peder puhuu ’elämän repusta’, johon ihminen kerää oppimiaan asioita. Hänen repustaan löytyy elämyksiä monista eri paikoista, joissa hän on käynyt.
Vilkkaimpaan aikaan keikkoja oli 220 vuodessa. Hän ei ehtinyt kokemaan paljoakaan tyttärensä kolmesta ensimmäisestä elinvuodesta
Nyt bändi ja musiikki ovat taas tauolla. Peder on silti jatkanut säveltämistyötään. Studioäänityksistä ja kiertueista on kuitenkin jo aikaa.
Kun Backyards oli jälleen suunnitellut esiintymisiä, silloin alkoi pandemia. Peder palaa usein keitaaseensa – tai keitaisiinsa. Hänelle veneily
toimii eräänlaisena terapiana. Hän viettää merellä hiljaisia hetkiä. ”Saatan lähteä veneellä vesille ja sitten sammuttaa moottorin. Olen
siellä täysin itsekseni ja vain olen.” Vene ja pieni maatila saaristossa, ne ovat Pederin keitaita. Hän puhuu vilkkaasti. Kuten nytkin, kun hän
kertoo siitä, miten hän osti maatilan vaimonsa kanssa. Myös bändi oli siellä mukana. Jotkut heistä olivat jo majoittuneet sinne vuokraasuntoihin, ja mukana oli myös hieman omaperäinen omistaja. ”Hän istui usein keittiössä avoimen ikkunan ääressä – söi
makkaraa ja joi snapseja. Joskus hän huikkasi meille, että tulkaapas tekin sieltä snapsille”. Peder vertaa hiljaisia hetkiä
merellä musiikkiin. ”Kun kuuntelen musiikkia ja matkustan, näen kuvia”. Hän mainitsee esimerkkeinä laajan niittymaiseman ja vanhan tammen. Ja tietenkin meren!
”En halua toista venettä, tämä on täydellinen”
’Bändin’ uudet maisemat
Kaikki tietävät, etteivät levyt enää myy kuten ennen. Tuotot tulevat keikoilta. Peder kertoo, että moni asia on muuttunut: ”bändit ovat kokeneet inflaation”. Hän selittää, miten klubit ja muut järjestäjät polkevat hintoja. Spotify ei korvaa levyjen myynnin vähenemisestä johtuvaa tulonmenetystä. ”Kun jotain biisiämme on striimattu useita miljoonia kertoja, voin ostaa niillä tuloilla itselleni pizzan ja kaljan.”
sanan tekniikasta, kuvakielestä ja siitä, miten ajat ovat muuttuneet tekniikan suurten harppausten myötä. Mutta se onkin jo toinen tarina, ja johdatan keskustelumme ’Arkipen’-veneeseen. ”Monet Linder-veneiden omistajat harrastavat kalastusta.” Peder kertoo, miten monet ovat kysyneet hieman ihmeissään, että etkö sinä kalasta? ”Ei, nautin vain elämyksistä”. Peder kertoo veneestään, että se on hänelle juuri sopivan kokoinen. Venettä on helppo käsitellä yksin. ”Eikä matalassa rannassa tarvitse pelätä, että vene ottaa pohjaan, vaan voin kätevästi vetää veneen maalle.” Hän kävi vaimonsa kanssa tänä kesänä pikku saarella, jossa ”oli vain muutama kallio ja jokunen puu”. He jäivät sinne yöksi.
Peder mainitsee vielä yhden hyvän puolen, Linder on kotimainen tuote ja valmistaja on Smoolannissa toimiva perheyritys”.